Sanoista ja kielen ilmeikkyydestä

Kieli-ikkunaa Helsingin Sanomissa toimittanut henkilö jäi eläkkeelle ja kieli-ikkunankin toimittaminen loppui siihen. En tosin muista ko. ikkunaa aikaisemmin lukeneeni. Luultavasti olen ajatellut, että ko. jutut ovat sisällöltään tylsiä ja ohittanut ne sujuvasti. Nyt toimittaja käsitteli viimeisessä ikkunassaan eläköitymistä, mikä oli hänellekin tapahtumassa.

Sana eläke juontuu verbistä elää. Siitä on johdettu sanat elatus, elatusmaksu ja ylläpito. Eläkettä tarkoittavan sanan, pension, suomennoksia olivat 1830-luvulla myös eloraha ja apuraha. Sanalla eläkeläinen on runsaat sata vuotta ikää. Muita suomennoksia pensionär-sanasta ovat olleet elorahalla olija, elorahakas, eläkerahallinen ja eläkkeennauttija. Eläkkeensaaja on kuitenkin virallisissa yhteyksissä käytetty termi.

Eläkkeelle jäädään, päästään ja joudutaan. Eläkkeelle jäämisen hetki on tiukan analyysin paikka jokaiselle, niin myös työnantajalle, ainakin puheenpidossa. Joudutaanko vai päästäänkö? Eläkkeelle lähdöstä vitsaillaan ohikulkiessa kysymällä esim. montako kammanpiikkiä on vielä jäljellä. Jotkut pääsevät lähtemään niin salaa pois työelämästä, että lähtökahvitkin voivat jäädä juomatta. Ansaittujen lepopäivien tai lokoisten eläkepäivien toivottaminen on vähän ristiriidassa nuorekkaan ja hyväkuntoisen eläkeläisen kohdalla. Pitänee puhua mieluummin sen kolmannen elämän alkamisesta.

Yleiskieli, murrekieli, ammattikieli ja hallinnon kieli. Kaikille löytyy tilanteiden mukaan käyttäjänsä. Aloitan yleensä murrekielen puhumisen, kun ent. kotikunnan vaakuna kertoo tien vieressä missä ollaan. Muutamia hyviä murresanoja on kuitenkin edelleen käytössäni lähes päivittäin. "Oletko träillä"? Tämä on helsingiksi: "Oletko selvillä"? Samoin: "Laitan tämän hyrmyyn", tarkoittaa piiloon laittamista.

Suomen kielen taivutukset on suuri ongelma ulkomaalaisille. Kun myyjä Helsingissä sanoo jotakin, on helposti perillä siitä, ettei kaupan palvelutehtävässä ole syntyperäinen suomalainen.

Olen hyödyntänyt paljon Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen neuvontapuhelinta kirjoittaessani väitöskirjaa. Suomen kielen osaaminen joutuu siinä työssä kovalle koetukselle. Kielikorva tuntui minullakin olevan aika kuuro. Taisinpa kysyä jotakin asiaa kaksikin kertaa ko. neuvontapuhelimesta, kun asia ei odotetusti muistin lokeroista purkautunutkaan. Lisäksi lauseenjärjestystä oli monesti kokeiltava käytännössä. Kirjoittamistyössä voivat lauseen kaikki sanat joutua kertaalleen vaihtamaan paikkaa, koska asia voi saada niin monenlaisia merkityksiä riippuen sanojen sijainnista ja painotuksesta.

Runebergin päivä hiipuu iltaa kohden. Kieli-ikkunan sulkeuduttua oli Kieli-ikkunan eläkkeelle jäävän ohje: Pitäkää huolta suomen kielestä ja nauttikaa siitä.