Uusi koiraystävä

Pikin tapaaminen tapahtui syys-lokakuun vaihteessa. Putkiremontin alta oli siirrettävä auto pois taloyhtiömme autotallista. Asiaa harmitellessa piipahdin ovet auki olevaan lähikadun autotalliin kyselemään vuokrataanko siellä autopaikkaa. Paikkaa ei tuolloin ollut, mutta parin viikon jälkeen samaa asiaa kysyttäessä autotallin varsinainen isäntä oli paikalla ja organisoi autopaikan tallin perältä. Isännän vieressä haukkui koira Piki, josta sitten tulikin yllättäen suuri ystävä.

Piki on kolme ja puolivuotias. Sen isä on Harmaa norjanhirvikoiran sekä pystykorvan risteytys ja äiti on kettuterrieri. Ensi näkemältä kauempaa katsoessani pelästyin onko se susikoira, mutta onneksi ei. Pikin koko on pienempi, mutta susikoiran värejä siinäkin löytyy.

Ensimmäiseksi Pikin isäntä kertoi koiransa hurjasta luonteesta. Sysmän maaseutupaikassa se kuulemma metsästää helposti supikoiran, jonka tuo sitten pihaan näytille. Aika usein se myös autotallissa vartioi tarkasti ruoaksi saamiaan luita, lihaa tms. Metrin etäisyyttä lähemmäksi ruoan sijaintipaikkaa ei kannata yrittää. Piki saattaa näyttää silloin varoitukseksi hampaitaan.
Minäkin ostin Pikille joululahjaksi ydinluita, jotka oletettavasti olivat Miina Äkkijyrkän teurastetuista kyytöistä. Piki vartioi niitä myös tarmokkaasti ja näytti hampaitaan, jos lahjaluiden lähelle mentiin.

Ensitapaamisessa alkuhaukkumisen ja esittäytymisen jälkeen rapsuttelin ja silittelin Pikiä pitkään ja perusteellisesti. Se laskeutui välillä oikein pitkäkseen lattialle, jotta silittelyt ja rapsuttelut jatkuisivat. Pitkän ja hartaan silittelyn lomassa Piki jo tarjosi vaivihkaa oikeaa tassuaankin tutustumisen takeeksi ja ystävyyden solmimiseksi. Puheellani ylistin Pikiä rapsutusten lomassa mitä urheimmaksi koiraksi. Isäntä kertoi, ettei oikein uskalla mainita sanaa Sysmä, koska Piki voi tulkita sen välittömäksi lähdöksi maalle. Se haluaa luonnollisesti juosta vapaana ja elää paremmin lajityypillistä elämäänsä.

Ystävyyttämme on nyt jatkunut kolme kuukautta. Autotallista ja auton hakemisesta on tullut mielenkiintoinen tapahtuma Pikin ansiosta. Kun laskeudun ajoliuskaa talliin, alkaa jännittää löytyykö sieltä Pikiä. Saattaahan käydä niinkin, että se on pitkää tai lyhyttä viikonloppua viettämässä Sysmän metsäisemmissä maisemissa.

Tapaamishetkellä Piki haukahtelee ja tulee luo, mutta ensin se pyytää tapaamisoikeutta katsomalla kysyvästi isäntään päin. Tämä Pikin ja isännän välinen kommunikaatio on hyvin jalostunutta. Isännän tahto ja vastaukset Pikin kysymyksiin ymmärretään hyvin. Siinä ei tarvita suuria eleitä, koska koira ja isäntänsä tuntevat hyvin toisensa. Isännän muutamat merkitsevät sormiliikkeet ja ilmeet ovat Pikin arkea ja turvallisuutta, koska autotallissa liikkuu raskaita kulkuneuvoja. Tulee mieleen miten kapellimestari Jorma Panula kertoi televisiossa parhaimman johtamistavan olevan hyvin vähäistä "tikun" eli tahtipuikon käyttöä. Piki-orkesteri toimii täten vähäeleisen, mutta taatun ja laadukkaan johtamisen perusteella.

Viimeisen kolmen kuukauden aikana Piki on oppinut, että autotalliin tulee meikäläisiä yleensä kaksi. Jos sitten tuleekin vain yksi, Piki eri tavoin esittää, että pitäisi vielä tulla sen toisenkin. Se kuulemma jää alkutapaamisen jälkeen istumaan pää autotallin oveen päin, ihmettelee ja odottaa, milloin se toinen tulee. Olen jo päässyt nähtävästi Pikin kanssa sellaiselle ystävyystasolle, jolloin ihmisten kielellä voisi puhua kaipauksesta.

Tänään, Uuden vuoden pyhien jälkeen, Piki oli taas autotallissa. Rupesin huutelemaan jo kaukaa Piki, Piki. Se alkoi haukkua ja häntä heilui. Korvat olivat pystysuorina innostuksesta. Totta kai siitä seurasi perusteelliset silittelyt, rapsuttelut ja "keskustelut" Uuden vuoden vietosta. Pikiltä nousi myös oikea käpälä tervehdykseen. Kun välillä seurusteltiin isännän kanssa, tuli merkitsevä kopsutus jalkaan, että nyt pitäisi keskittyä rapsutteluun. Valitettavasti Piki joutui taas lämpimän tapaamisen jälkeen auton palautushetkellä toteamaan, ettei se toinen tullutkaan. Se kuulemma katsoi ovelle päin jähmettyneenä ja hievahtamatta. Pikin mielestä sen toisenkin olisi kuulunut myös tulla, eli yhtä puuttui!