Suomalaisia nobelisteja

Tämä on 100.s blogini. Ei liene yhtään hullumpi hetki kirjoittaa suomalaisista nobelisteista hetkellä, jolloin viimeisin Nobel-juhlija on juuri saanut palkintonsa.

Frans Emil Sillanpää (1888-1964) sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon -39. Häntä kuvattiin Suomen maalaisväestön syvälliseksi ymmärtäjäksi, kun hän kirjoissaan kuvasi heidän elämäntapaansa.

En voi kehua lukeneeni kovasti Sillanpään kirjoja, mutta asia pannaan muistilokeroon. Sitäkin paremmin muistan lapsuusjouluaatot. Kun aattoiltaa oli vietetty saunassakäynnin, ruokailun, lahjojen saannin ja seurustelun merkeissä, "huipentui" ilta yleensä Taata Sillanpään joulusaarnan kuunteluun radiosta. Lapsesta se oli aluksi vähän "pakkopullaa", mutta vuosien varrella sitä rupesi jo odottamaan. Taata Sillanpään ääni tuli tutuksi mainiosta nuotistaan, kun hän muisteli lapsuusvuosiaan ja joulujaan. Harmaapartaisen Taatan osasi hyvin kuvitella radioäänen perusteella. Onneksi silloin ei vielä ollut televisiota.

Koska Sillanpää syntyi Hämeenkyrössä, muistan joka kerta Vaasa-Tampere -tietä kulkiessani Taatan ja hänen joulusaarnansa. Tosin viimeisiin vuosiin on sekoittunut myös Panu Rajalan ja Katri Helenankin muistamiset. Helsingissä oli myös mainiota huomata, että vähän matkan päässä Fredrikinkadulla, oli ilmestynyt kerrostalon oven viereen kyltti, jossa mainittiin Sillanpään asuinvuodet ko. talossa.

Toinen Nobel-palkinnon saaja on Artturi I. Virtanen, joka sai kemian Nobelin -45. Hän keksi nautakarjan rehuun lisättävän AIV-liuoksen, säilyvyyden parantamiseksi. Tavoitteena oli, että lehmät lypsäisivät paremmin maitoa talvellakin. Tämäkin kemian keksintö kuuluu maalaiselämään ja nuoruuteeni, jolloin alettiin puhua joka maalaistalossa AIV:n tekemisestä.
AIV:n tekemiseen liittyi mielestäni jotain mystiikkaa. Nyttemmin olen ymmärtänyt, että liuos, jota käytettiin, oli pääosin muurahaishapon kaltaista, syövyttävää ainetta, ja oli siksi varottavaa ainetta. Alkukesästä maaseudulla ajellessa ei nykyisinkään voi olla huomaamatta valkoisia, isoja muovirullia, jotka sisältävät em. liuoksella höystettyä tuorerehua.

Kolmannen ja juuri keskiviikkona, 10.12, luovutetun palkinnon sai Martti Ahtisaari. Hänet palkittiin elämäntyöstään rauhan hyväksi esimerkiksi Namibiassa, Acehissa ja Kosovossa. Rauhanpalkinto on maailman arvostetuin palkinto ja siihen kuuluu mitali, diplomi ja 10 miljoonaa Ruotsin kruunua.

Pidän Martti Ahtisaarta kotikadun "suurena miehenä", koska hän asui useita vuosia ennen siirtymistään Suomen presidentiksi, vastapäisessä talossa. Oli mielenkiintoista seurata miten suuri kuvaajajoukko piiritti Ahtisaarten lähtöä äänestyspaikalle, läheiselle koululle. Myöhemmin illalla äänestystuloksen selvittyä poliisi ryhtyi suojelemaan uuttakin presidenttiä, ja lähistöllä saattoi havaita poliisipäivystyksen alkaneen.

Oli hienoa seurata Martti Ahtisaaren Nobel-juhlallisuuksia. Ahtisaari sai kuninkaan kohtelun Oslossa. Juhlallisuudet vaikuttivat arvokkailta ja palkinnon luovuttajan ja saajan puheet mielenkiintoisilta, ei yhtään etäisiltä tai luotaantyöntäviltä.

Nobelin palkinnoista arvokkaampi jaetaan vuosittain Oslossa. Kemian, lääketieteen, fysiikan ja kirjallisuuden palkinnot jaetaan Tukholmassa. Ensimmäiset palkinnot on jaettu vuonna 1901.
Alfred Nobel (1833-1896) oli ruotsalainen. Hän oli asetehtailijan poika, joka onnistui jalostamaan nitroglyseriinistä dynamiittia. Hän keräsi valtavan omaisuuden, josta Nobel-komitea jakaa Alfred Nobelin jälkisäädöksen perusteella palkittavat.

Suurista keksinnöistä, kuten esim. tämän dynamiitti-Nobelin keksinnöstä, voidaan olla montaa mieltä. Nobel-juhlista kertovassa samassa sanomalehdessä oli myös uutinen tuomiosta. Espoon Friisilässä rakennustyömaalla räjähti, koska kiviolouhetta putosi 30 kg:n dynamiittierän päälle. Räjähdys vaurioitti ihmisiä ja rakennuksia. Kyseessä oli dynamiitin käsittelyä sääntöjen vastaisesti. On todella valitettavaa, että monella keksinnöllä on aina kääntöpuolensakin.