Posti - ensimmäinen työpaikkani

Olin postifröökkynänä ensimmäisen kerran 16-vuotiaana pienessä, muutaman kylän yhteisessä postissa. Kesälomittajana vastasin silloisesta raha- ja postiliikenteestä eli kaikista mitä tehtäviin kuului. Kyllä kai ne muutamat tilisiirtoina rahoja lähettävät kyläläiset vähän epäröivät tokko tuo fröökkynä osaa, ja varmaan antamani kuitti suorituksesta pantiin visusti talteen. Posti oli tuolloin auki vain aamupäivällä ja iltapäivällä parisen tuntia. Lisäksi oli käytävä avaamassa ovet uudelleen postiauton kulkuaikaan, jotta esim. päivän asioinnista kertynyt, postisäkki, voitiin antaa eteenpäin postiauton kuljetettavaksi. Pätkätyötä siis aidoimmillaan!

Nyt posti on nimeltään Itella. Keltainen väri näkyy kuitenkin edelleen tunnuksessa. En kyllä kesällä enää löytänyt tapaa, miten lähettää onnittelusähke saajalleen. Kun oli myös kiire, ei siinä voinut jäädä koko päivää luetteloita selaamaan. Itella tai Elisa, kummatkin yhtä mystisiä, jos niiden luetteloista pitäisi saada jotain järkevää tietoa irti. Puhelinluettelothan ovat esim. nykyisin asiakirjoja, joiden selailemisessa tulee hulluksi. Enpä tiedä tälläkään hetkellä mihin luetteloon pitäisi tarttua lähettääkseen onnittelusähkeen jollekin.

Onneksi Helsingissä Postitalo, joka on valmistunut vuonna 1938, on sentään suojeltu eikä siinä voi tehdä aivan yltiöpäisiä muutoksia. Postitalon vanhat tiskit ovat mm. kohta, johon uudistuksia ei tehdä. Postitalo on funkistyyliä. Sen arkkitehteina toimivat Jorma Järvi, Erik Lindroos ja Kaarlo Borg. Jorma Järvi on suunnitellut myös mm. Olympiastadionin vuonna 1952. Jorma Järvi oli postitalon arkkitehtikilpailun aikoihin vain 26-vuotias.

Minusta Postitalo on todella upea luomus ja tärkeä maamerkki Helsingin keskustassa. Se, mitä toimintaa talon sisällä on nykyisin, voi olla yllätyksellistä. On siellä kuitenkin Postikin tai siis Itella, mutta pienemmässä roolissa kuin aikaisemmin. Syksyllä käväisin Kirjastokerroksessa kuuntelemassa Simon Bolivarin orkesterin muutamaa edustajaa pienimuotoisessa konsertissa.

Koko suomalaisen postilaitoksen historia on 370 -vuotinen ja siksi Postitalossa on myös Postimuseo. Siellä voin kokea nostalgiaa, koska jo mainitsemaani työhistoriaani kuului koulun kesäloma-aikoina kolmen eri postiaseman sijaisuuksien pyöritys. Postifröökkynän tehtävät eivät kiinnostaneet enää myöhemmin. Minusta ne silloiset harvatkin työtunnit matelivat hitaasti eikä postissa kävijöistä oikein saanut riittävää sisältöä. Pikkutehtävät hoituivat nopeasti ja rutiinilla. Eräs uskonlahkolainen toivotti kerran sisääntullessaan "Jumalan rauhaa". Toivotin automaattisesti takaisin myös "Rauhaa", mutta sitten kyllä nolotti, koska en ollut ollenkaan "sillä aaltopituudella".

Olin iloinen saatuani nuo kesäkokemukset, koska sen jälkeen tiesin tarkkaan, että postineitinä tai -rouvana minua ei tulla näkemään lopullisella työurallani. Kunnioitan silti postin työtä, kirjeen kulun nopeutta ja varmuutta sekä halpuutta, halpuutta erityisesti aikaisempina vuosina. Kohtapa taas joulukortit matkaavat ristiin rastiin Suomessa ja osa ulkomaillekin.