Jalkapallon Euroopanmestaruus-tunnelmissa

Espanja voitti eilen illalla Wienissä Euroopan mestaruuden jalkapallossa, pitkästä aikaa. Niin pitkä aika oli kulunut mestaruudesta, että voittoisat jalkapalloilijapojat eivät olleet edes syntyneet ennen edellistä mestaruutta. Vaikka jalkapallo on mielestäni erittäin hidas laji katsottavaksi, niin täytyihän voitto-ottelua katsoa, kun kerran oltiin täällä voittajakansan keskuudessa. Ole, ole, ole, oleeee! Voitto oli suloinen näin vierestä katsottunanikin.

Sunnuntaina päivällä virittäydyimme tunnelmaan ja yritimme hankkia Espanjan pienoislipun matkamuistomyymälästä. Ei edes kuudennessakaan turistimyymälässä ollut lippuja enää myytävänä. Finished, all are finished! Mutta kadun vastapäisessä talossa Espanjan lippu liehui jo torstaista lähtien. Sen liikkeitä sitten seurattiin juhlailtana. Lippuhuoneistosta kuului kovaa mökää illan mittaan ja, kun voitto varmistui, lähti lippu mopopoikien liehuttamana keskustaan ajelulle. Muutenkin eri kokoiset Espanjan liput liehuivat lähes joka talossa jossakin ikkunassa koko viikonlopun. Näytti olevan tapana, että ottelun jälkeen liput vietiin voittoajelulle, torvea töötätettiin ja riemunkiljahdukset kaikuivat. Myös ottelun kuluessa kaupungissa heiteltiin ilotulitusraketteja siellä ja täällä, varsinkin maalin sattuessa.

Ottelua oli jännittävää katsoa varsinkin toisen jakson aikana, kun sai pelätä tekeekö Saksa tasoituksen. Ihastuin kovasti Torresiin, maalintekijään. Hän tuntui olevan aina silloin paikalla, kun jotain tapahtui. Toisaalta pelkäsin Saksan joukkueeseen vaihdettua pitkää vaaleaa poikaa, hän oli myös aina yrittämässä palloa maaliin. Uskon, että tämä saksalainen olisi maalin kyllä tehnytkin, jos aikaa olisi vielä ollut. Hänen ilmeensä oli vielä mitalinjaon jälkeenkin sellainen, että ei halunnut ymmärtää, että peli oli jo pelattu. Pelottava vastustaja, huh huh! Milloinkaan ennen ei ole jalkapallon seuraaminen tuntunut näin mielekkäältä.

Nyt yhden yön nukuttuamme huomioimme, että lauantaina Espanjan peltihärän otsatukkaan kiinnitetty Espanjan pienoislippu oli edelleen liehumassa. Härkä kukkulallaan voittolippuineen oli kuin piste iin päälle voittoa ilmentämään. Ei olisi hassumpi ajatus nähdä lippu härän päässä vaikka koko kesän.

Espanjalainen ravintoloitsijanuorukainen vaikutti lähes yhtä tyyneltä kuin viileät suomalaiset, kun olin lausunut hänelle kohteliaisuutena onnittelut, la felicitacion. Ehkä hän oli jo yöllisissä juhlinnoissa saanut tuulettaa tunteitaan. Joka tapauksessa hän oli työkunnossa ja grillasi hyvät sardiinit voittoa seuraavana päivänä ulkotulella. Sää täällä Aurinkorannikolla on ollut upean lämmin jo pitkään. Nyt voi taas keskittyä aurinkoon jalkapallon jälkeen.

Tämä ohjelma lähtee kesätauolle.....

En tarkoita otsikolla blogikirjoitteluani vaan sitä, että Juhannusviikolle tultaessa Suomen televisio ilmoittaa kaikkien mukavien tai mielenkiintoisien ohjelmien loppumista kesän ajaksi. Oikein ahdistaa, mitä ohjelmia televisiosta sitten enää tulee kesällä. Kuin vastauksena kyseiseen pohdiskeluun kuvaruutuni pimeni. No niin, ajattelin, ei todellakaan enää mitään kesäohjelmia. Ilmeisesti Digiboxi päätti pistää ruudun pimeäksi. Onneksi toinen televisio ja digiboxi olivat suosiollisempia ja katselu voi jatkua.

Niin, että miksi lauantaina ei tule kesällä Uutisvuotoa eikä Presidentin kansliaa ja miksi maanantaisin ei tule Täydellisiä naisia ja miksi iltaisin ei tule politiikan ajankohtaisohjelmia eikä myöskään torstaisin Eduskunnan kyselytuntia yms? Alkaako nyt tv- vieroitusohjelma, joka päättyy onnelliseen lopputulokseen, kirjojen lukemiseen? Saa nähdä. Märta Tikkasen Punahilkka on jo puolivälissä luettuna ja siitä voi hyvin jatkaa kirja per ilta.

Muistelen tässä aikaisempia kesiä, miten en mistään hinnasta olisi jättänyt Pokka pitää -sarjan Hyacinth Bucketia väliin. Tutustuin sarjaan vasta uusintakierroksella. Tuota mainiota sarjaa oli hauska katsoa, useampanakin kesänä.

Politiikan satiireista kaipailen talvisinkin Iltalypsyä. Sitä olisi todella mukava katsoa, vaikka kesälauantaisin uusintana. Milloin saamme Iltalypsyn takaisin, erityisesti alkuaikojen tuotantoja? Älyvapaa palokunta toki menettelee lauantain alkuillalle, mutta myöhemmin illallakin odottaisin jotain sketsiviihdettä.

Talvella alkanutta Presidentin kansliaa tulee myös ikävä kesän aikana. Onhan sarjassa mainioita tyyppejä, kuten Eeva, Illu ja Muurinen. Suomi näyttää nyt sulkeutuvan. Lähtihän itse Presidenttikin Kultarantaan kokeilemaan ensimmäiseksi uutta jahtiaan, livenä. Ei muuta kuin kesäisiä ilmoja puuttuu. Riittävän lämmin ja valoisa päivä luonnossa korvaa kyllä tv. ohjelmat, hyvät sekä huonot.

Asuinrakennuksemme julkisivusta

Viime kesänä toteutettu talon julkisivuremontti on enää muisto kesästä, jolloin muovipeitteet ikkunoissa sekä rakennustelineet muoviverhoineen estivät kesän näkemisen. Näihin aikoihin sisäpihan ulkorappauksen raaputus sisätiileen asti aiheutti käsittämättömän kovan rappauspölyn tunkeutumisen porraskäytävään. Oli surkuhupaisaa astua ulos ovesta hissikäytävään, kun askeleista jäi jälki lattiaan ja tuntui kuin lunta olisi satanut sisätiloihin. Ulos päästyä hahmotin pölyn seassa kaksi "lumimiestä", jotka yskivät nenäsuojuksensa takana. Vaistomaisesti tulin hämmästelleeni ko. kauheutta - säälitti nuo valkohaalarimiehet pölyn keskellä. Virolaiset haalaripojat siinä suorittivat julkisivuremonttia meille suomalaisille. Myöhemmin toki kadun puolelle siirryttäessä virolaisetkin olivat löytäneet paremman tekniikan pölyn kannalta.

Remontin lopputuloksena meille saatiin Töölön koru, niin kuin ystävättäreni joulukortissaan kirjoitti. Olen myös ylpeä siitä, että sain itsekin ns. Eskon puumerkkini julkisivuun. Ulko-oven yläpuolelle on lisätty kullatuin vanhanaikaisesti kirjoitetuin numeroin osoitenumeromme. Olin esittänyt siitä idean hallitukselle, koska aikaisempi pieni ja huomaamaton numero ohjasi sisäpihalle menevään porttikäytävään. Jos esim. tilaa taksin, löytyy nyt numero oikean sisäänkäynnin yläpuolelta. Hyvä.

Tähän taloon ihastuu enemmän ja enemmän. Suunnitteluarkkitehdin nimi on vielä selvittämättä, mutta talomme Etu-Töölössä kuuluu rakennusarkkitehtonisesti 1920-luvun erityisesti pohjoismaisiin suurkaupunkeihin levinneeseen klassismiin. Rakennuksemme on siis klassismia edustava kulmatalo, jonka ympärillä leviää eri suuntiin katsoessa kuuluisaa töölöläistä punatiiliarkkitehtuuria. Etu-Töölöstä löytyy myös klassismia edeltänyttä jugendia ja myöhempänä rakennettua funktionalismia. Klassismissa siirryttiin jugendia enemmän askeettisuuteen, mutta edelleen talon julkisivua ja erityisesti ulko-ovia sekä rappukäytäviä pyrittiin koristelemaan antiikin aiheiden mukaan ornamentein, pilasterein ja friisein. Oman talomme remontissa on nyt aikaisempaa enemmän korostettu niitä kohtia, jotka erottuvat seinän tasapinnasta. Itse maalausvärit ja ikkunoidenkin muodot ovat nyt suojellulle talolle ominaisesti hyväksytetyn mukaiset. Mikäs tässä on elellessä kauniissa talossa muiden kauniiden talojen joukossa. Vielä kun voi muistella, että edellinen asuinpaikkakin sijaitsi kuuluisassa klassismia edustavassa, arkkitehti Sonckinin korttelissa.

Virolaiset haalariherrat ovat enää muisto vain, kovastihan heidän lahkeensa tuossa ikkunoiden takana hyörivätkin viime kesänä. Pitäisi ehtiä vielä pestä kauniit, uudet, moniruutuiset ikkunat
juhannuskuntoon.