Elokuva: Äideistä parhain

Ennen joulua televisiossa näytettiin kauan toivomani elokuva: Äideistä parhain. Elokuva kertoi Ruotsiin lähetetystä sotalapsesta, Eerosta. Sinänsä elokuva oli kyllä ylimainostettu, mutta hyvä.
Tarina kertoi Heikki Hietamiehestä, joka romaanillaan on välittänyt omaa sotalapsikokemustaan.

Sotalapsia lähetettiin Ruotsiin talvi- ja jatkosodan aikaan yli 70000. Heistä 15000 jätti palaamatta Suomeen. Voidaan päätellä kumman maan äiti jäi parhaimmaksi. Elokuvan Eerolle paras äiti ei tainnut oikein selvitä ollenkaan, ja kysymys eli kipeänä läpi elokuvan. Oikeastaan vaikutti siltä, että Eero oli aina väärässä paikassa ja väärään aikaan. Suomen äiti lähetti hänet ruotsalaiselle äidille, joka aluksi vihasi häntä, koska tulija olikin poika eikä toivomansa tyttö. Kun sitten Ruotsin äiti rupesi kiintymään ja rakastamaan poikaa, oli suomalainen äiti vaatimassa Eeroa takaisin Suomeen.

Suomi on tehnyt sotalapsiasiassa suuren psykologisen virheen erottamalla lapset perheistään ja lähettämällä heidät kauas Ruotsiin. Ruotsalaiset ovat pyrkineet auttamaan suomalaisia heidän hädässään, ja Eeronkin uudet koulukaverit ja naapurit jakoivat elokuvan mukaan ystävällisyyttään. Mutta tuo tärkein, ruotsalaisen äidin kiintymys, antoi odottaa puhkeamistaan. Eero ja ruotsalainen isä opettelivat Skånen hanhien nimiä ruotsiksi ja Eero sai myös uudelta isältään pyörän. Mutta kirjeet Suomesta olivat tärkeimpiä ja odotetuimpia.

Klaus Härö on suomenruotsalainen elokuvaohjaaja. Hän on saanut elokuvastaan useita kansainvälisiä palkintoja, mutta ei sentään Oscaria, jota myös haettiin. Suomessa elokuvalle jaettiin v. 2006 kolme Jussi-patsasta, yksi ruotsalaiselle äidille Maria Lundqvistille.
Suomen sotahistoriaan kuuluvana Äideistä parhain -elokuva antoi uutta tärkeää tietoa sota-ajastamme. Koko sotalapsiasia kun on tainnut jäädä vain sydämien sopukoihin ja alkaa vasta nyt purkautua. Nyt odottelen vielä näkeväni televisiosta Klaus Härön aikaisemman ja ehkä mainostetummankin elokuvan, Näkymätön Elina.