Sibelius

Huomenna tulee kuluneeksi 50 vuotta kansallissäveltäjämme Jean Sibeliuksen kuolemasta. Hautajaiset pidettiin syyskuun lopussa. Eilen illalla katselin Ylen Teema-kanavalta dokumenttia hautajaisista. Kannatti katsoa. Vaikka hautajaisten aikaan olen minäkin ollut jo olemassa, en yhtään muista tuon tapahtuman uutisoinnista. Siksi oli tärkeää paikata tapahtumaan liittyvää "aukkoa sivistyksessä".

Hautajaiset olivat yhtä upeat kuin valtiopäämiehillämmekin on ollut. Siunaaminen tapahtui Tuomiokirkossa, jonne presidentti Kekkonen vaimoineen ym. saapuivat. Sibeliuksen tyttärentytär kommentoi dokumentissa sitä, miten harras ja hieno tunnelma Tuomiokirkossa oli ollut Sibeliuksen musiikin soidessa taustalla. Sibelius oli päässyt toivomassaan järjestyksessä pois ennen vaimoaan. Aino Sibelius kulki ensimmäisenä saattueessa, hauraana, mutta vahvana kommentaattorien mielestä.

Hautajaissaattue kulki kaupungin läpi ja edelleen Ainolaan, 36 kilometrin matkan. Koko matkan oli ihmisiä saattamassa teiden varsilla hiljaisina ja hartaina suurta säveltäjäämme. Sibelius haudattiin Ainolan maahan, Sibeliuksen rakkaimpaan paikkaan, missä hän puutarhatuolissa istuen, luonnon hiljaisuudessa, loi musiikkiaan.

Sibeliuksella oli viisi tytärtä, ja ohjelmassa kaksi tyttärentytärtä sekä tyttärenpoika kilvan muistelivat Sibeliuksen karismaa. He muistelivat pappaansa, joka oli ollut lapsenlapsilleen ennenkaikkea turvallinen isoisä.

Koska Sibelius on maailmankuulu säveltäjämme, kävin myöskin toissapäivänä Sibeliusmonumentilla kertaamassa näkemystäni patsaasta. Monumentti putkistoineen olikin yllättävän iso. Oli viisasta käydä toteamassa taas mittasuhteet. Jäin vain ihmettelemään, miten pieni nainen, kuvanveistäjä Eila Hiltunen pystyi sen aikanaan rakentamaan. Monumentin vieressä oleva Sibeliuksen pronssinen pää on myös upea. Tunnustaudun pitämään Jean Sibeliusta erittäin komeana miehenä. Hänen kasvonsa ovat voimakaspiirteiset ja heijastavat karismaattisuutta.

Sateinen ja tuulinen retki Sibeliuspatsaalle oli antoisa. Turisteja ryntäsi sinne tuolloinkin bussilasteittain. Kiinalaiset kuvasivat niin terhakkaasti toisiaan monumentin ääressä, että antoivat meille kahdelle naiselle merkkejä häipyä viereiseen katajapuskaan pois kuvattavan tieltä. Kiinalaiset olivat jollain tavalla karkeita käytökseltään.

Toista oli Japanissa pari vuotta sitten. Hotellin aamiaisella tutustuimme vanhempaan pariskuntaan ja kerroimme tulevamme Suomesta. Kävimme aamiaisen ja keskustelumme jälkeen huoneissamme ja törmäsimme uudelleen hississä. Pariskunta oli keskenään muistellut, mitä muistavat Suomesta, ja olivat keksineet Sibeliuksen Finlandian ja Marimekon tuotteet. Niinpä Sibeliusta muistellessamme rupesimme vielä yhdessä ystävyyden sinetöimiseksi hyräilemään Finlandiaa. Hetki oli ikimuistoinen ja lämmin.

Jos jokin Sibeliuksen tuotannossa saa suomalaisen itkuherkäksi, se on Finlandia-hymni: Oi, Suomi katso, sinun päiväs koittaa.... Vuosisadan vaihteessa sävelletty Finlandia antaa yhä edelleen vahvan kansallistunteen. Suomalaiset hokevat, että suomalaisuuteen kuuluu Sibelius, sauna ja sisu. Ainakaan Sibeliusta ei voi tuosta kolmikosta poistaa.