Sähköhammasharjani

Ostin alkusyksystä sähköhammasharjan ja täytyy myöntää, että sen työskentely on tehokasta. Olisi pitänyt hankkia jo aikaisemmin. Mutta, koska en voi sietää tuon tyyppisiä sähkövempeleitä, en edes harkinnut sen hankintaa. Toki tuossakin vekottimessa on juuri niitä sietämättömiä ominaisuuksia, joista en pidä. Yllätyksekseni laatikossa oli kaksi erillistä tavaraa, oli itse harjapää sekä laturi - ei siis pelkästään hammasharjaa, jonka päässä olisi johto ja johto sitten harjattaessa työnnettäisiin sähkörasiaan. Meinasin jo paketin avaamisen jälkeen heittää pyyhkeen kehään. Siis, että jokin laturiteline ja harja, joka jököttää laturissa. Kaiken lisäksi laturi on ladattava tietyin väliajoin. Lisäksi koko hökötyksen on mahduttava peilitasolle, ja johdon on ladattaessa yletyttävä sujuvasti pistorasiaan. Uuden hökötyksen tieltä oli otettava myös pois jotain tärkeää, jolla oli aina ollut oma kätevä paikkansa peilin edessä. En oikein vieläkään hyväksy hökötystä, mutta hampaiden harjaus on kyllä tehokasta. Arvelen, että jonain päivänä peilitason tavarat tulevat lentämään paikastaan, ensin jokin tahattomasti ja muut perässä tahallisesti. Toivottavasti tuollainen kaaos pysyy vielä pitkään poissa.

Ennen varsinaista ostohetkeä kuului hankintaan välikohtaus, joka tapahtui isossa sähköliikkeessä kehätiellä. Siellä oli lehdessä mainostettu olevan myynnissä olevasta edullisesta sähköhammasharjasta. Esittelypöydällä oli hintastandi, jossa mainittiin laatikossa olevan mm. lisäharjan. Tarjous vaikutti kätevältä. Kotona kuitenkin osoittautui, että laatikko sisälsi vain yhden harjapään. Rupesi suututtamaan. Mielestäni standissa mainittiin lisäharja. Vaikka miten päin tahansa mietin asiaa, niin jos mainitaan sana lisä, niin se tarkoittaa, että jotain on jo olemassa ja sitten lisäksi vielä on jotain eli toinen harja. Laatikosta tuli minulle periaatteellinen ongelma.

Aika pian tuli ostopaikkaani muuta asiaa, joten päätin hoitaa harjamääräongelmani samalla.
Kassaneiti selitti rauhallisesti, että laatikkoon ei kuulu kuin yksi harja. Minä intin kuitenkin edelleen sitä, miksi mainitaan kyltissä sitten laatikkoon kuuluvan lisäharjan. Kävin jopa tarkistamassa, että kyltissä todella luki niin kuin muistin. Kassaneiti selitti, että mainostekstit tulevat heille liikkeeseen jostain muualta. Sekään ei minusta puolustanut väärää ilmaisua. Hän osoitti myös kiltisti reklamaatiolomakkeita. Siirryinkin tomerasti ja ärsyyntyneenä valituslappujen ääreen. En löytänyt etsimälläkään muuta kuin ruotsinkielisiä lappuja. Vaikka olisi ollut syytä kaksikielisessä maassa ruveta kirjoittamaan valitusta toisenkieliseen lappuun, niin en kerta kaikkiaan suuttumukseltani jaksanut ryhtyä enää moiseen. Tuntui, että kiihtymyksenikin alkoi laantua ja lähdin nopeasti paikalta. Ajattelin, että miksi minä valistaisin "tyhmää" firmaa heidän teksteistään. Olin saanut rahani täysimääräisesti pois, mutta vaivannäöstä ja kiihtymyksestäni en saanut mitään korvausta ja niinpä annoin asian olla. Kiusa se on pienikin kiusa! Enkä kyllä ihan heti mene ko. liikkeeseen uudelleen. Ja lopullinen sähköhammasharjani tuli ostettua edullisempaan hintaan eräästä keskustan liikkeestä. Turha oli lähteä "merta edemmäs kalaan".

Itsenäisyyspäivän tunnelmissa

Itsenäisyyspäivää olen jo pohjustanut käymällä Mannerheimin museossa viikko sitten. Marskin Helsingin Kaivopuistossa sijainnut kotitalo toimii nykyisin museona. Marski asui talossa koko ajan vuokralla. Talo sijaitsee hienolla ja korkealla paikalla. Sieltä näkyy merelle, ja vastapäätä sijaitsee ravintola Klippan. Yksin ei voinut lähteä huoneita kiertelemään, mutta opas aloitti kanssamme heti saavuttuamme. Oppaan kotikieli oli selvästi ruotsi, mutta hyvin hän tietyllä nuotillaan selvitti pääasiat. Marskista jäi vaikutelmaksi, että hän oli todella suurmies. Arvokkaassa kodissa oli vain yksi askeettinen huone, makuuhuone, jossa hän nukkui vain viisi tuntia yössä. Nekin harvat tunnit hän lepäsi kenttävuoteen tapaisessa laverissa. Hän ehti elämänsä aikana johdattaa suomalaiset sodassa, mutta myös rauhan aikana hän teki paljon merkittävää. Mannerheim on koko elämäni ajan ollut tavallaan esillä, sekä työpaikoissani että lapsuudessani arvalla voitettuna Marskin patsaana kotilipaston päällä. Odottelen vain, että Harlin pääsisi tekemään sen suunnittelemansa elokuvan.

Seuraavana päivänä oli Talvisodan alkamisen muistojuhla Suurkirkossa. Keskellä päivää olevaan tilaisuuteen oli tulossa paljon väkeä. Sain juuri ja juuri istumapaikan, tosin sopivasti pylvään takaa, josta ei nähnyt eteen ollenkaan. Presidenttikin saapui tilaisuuteen ja tervehti penkkini kohdalla kirkon edustajat. Tilaisuus oli juhlava ja jo ovella ohjelmia jakaneita lottapuvussa olevia vanhempia naisia katsellessa alkoivat kyyneleet pyrkiä pintaan. Herkistymiseni alkaa heti, kun vain näenkin sodan käyneen henkilön, ja varsinkin sodassa invalidisoituneen.

Olen myös lukenut eilen loppuun Tuntemattoman sotilaan. Kirjassa sotaa käytiin alusta loppuun. Vain vähän ehdittiin elää kahinoinnin välistä aikaa. Sota on julmaa, en olisi uskonutkaan ihan noin kovaa sen olleen. Miehiä menetettiin koko ajan ja vasta rintamalle tulleitakin kaatui lähes ensimmäisissä taisteluissa. En muista tarkalleen kaikkia henkilöhahmoja, mutta Rokan kaatumista pelkäsin läpi kirjan. Kuitenkin hän oli lähes ainoita, joka jäi eloon, tosin lapaan hänkin ehti viimeisillä sivuilla haavoittua. Upseerien ja sotamiesten välinen kähinä oli hyvin tavanomaista. Vähältä piti, ettei Rokka saanut kuulaa kalloonsa juuri niskottelunsa takia. Ruoka vaikutti minimaaliselta, mutta tupakkaa kaivattiin ja sitä saatiinkin milloin minkinlaisilla konsteilla. Tuntematon sotilas on tiiliskivikirja, yli 400 sivua. Tänään oli tarkoitus katsoa itse elokuva, mutta juhlalounas menee esityksen kanssa päällekkäin.

Liput liehuvat tänään kadun taloissa. Juhlavaa televisio-ohjelmaa on tiedossa ja illalla voi keventää itsensä vapaaseen pukujen arvosteluun Linnan kutsuilla.