Melkein itku melko lyhyestä ilosta

Kesäpaikka-alueellamme oli tänään "lumisade". Kun isot tuomet, lukuisat omenapuut sekä muut juuri kukintansa lopettaneet puut ja kasvit kuoriutuvat kukistaan, syntyi kuvaannollisesti lumisade. Tämän keväinen valkoisen "villan tai haituvan" liitely oli ennen näkemättömän tiheätä.

Viime viikolla oli aivan ihana tuomien ja omenapuiden kukintakausi. Tänään kukinta laskeutui maahan, ja tuuli kiidätti valkoista haituvaa ylt. ympäriinsä. Tuntui kuin olisi pistänyt päänsä untuvapilveen. Silmät ja sieraimet tulivat heti haituvaan. Ulkona ei voinut edes oleskella kovin pitkään, koska jatkuvasti piti puistella päältään kukkien jäännöksiä. Oli tähän astisen kevään lämpimin päivä, mutta siitä ei voinut oikein nauttia.

Toki tällainen kukkasade tapahtuu aina kerran vuodessa, mutta tämän päiväinen annos oli ehdottomasti liikaa. Mietin siinä villapölyssä voisiko sieraimiini, silmiini ja korviini kasvaa tuomia tai muita puita. Nähtäväksi jää saiko elimistöni tuollaisessa hyökkäyksessä kunnolla turvattua ihmiskuntaan kuuluvan ilmiasun vai olenko muuttumassa kasvikunnan osaksi.

Täytyy kuitenkin ilolla todeta, että tänä keväänä sain seurata Norjan angervon kukkimisen tyydyttävästi. Toki tuomien ja omenapuiden kukintakin oli aivan ihanaa ja kaunista, mutta jäi vähän tylsä jälkimaku tästä pöllytyksestä. Voikukan haituvat ja Norjan angervonkin kukkajäännökset ovat kuin hyttysen ininää esim. tuomien kukkajäännöksiin verrattuna.