Piki-koira on nyt jänisten pomo

Väliaikaisessa autotallissa tapahtuu edelleen kaikkea mielenkiintoista. Piki-koira tarjoaa edelleen tervetuliaishaukunnat ja tassun tarjoamiset rapsutuksen yhteydessä. Viime viikosta tuli kuitenkin Pikille erittäin stressaava. Siksi hankin viikon päätteeksi Pikille syötäväksi jotain herkkua, jotta se voisi lohduttautua viikon ankarista paineista.

Pikin isäntä on kertonut haaveilleensa jo parisen vuotta jänispoikasten hankkimisesta ja viemisestä Sysmään luontoon. Niinpä isäntä ilmoittikin maanantaina, että hän lähtee nyt Turkuun hakemaan niitä jäniksiä. Kaksi rautahäkkiä oli valmiina odottamassa uusia asukkaita autotallin lattialla.

Tiistaina iltapäivällä pääsimme sitten kurkistelemaan vastahaettuja jäniksiä, jotka olivat vielä kuljetuksen jäljiltä auton peräpenkillä pahvilaatikoissaan. Niitä ei silloin näkynyt ja ihmettelimme vain, että täytyy olla pieniä otuksia, kun mahtuivat niin pieneen tilaan.

Seuraavana päivänä autotalliin tultua Piki syöksähti toimistosta haukkuen ja välillä vinkuenkin. Sen ääni oli kovaa ja korkeaa. Lisäksi se oli laitettu kuljetushihnaan. Piki halusi kiihkeästi näyttämään ja katsomaan ihmettä. Isäntä ei meinannut pystyä pidättelemään Pikiä hihnan päässä, kun se kiskoi niin innokkaasti häkkien luo esittelemään talliin saapunutta eläinyhdyskuntaa. Jäniksiä oli yhdeksän, viisi poikaa ja neljä tyttöä. Kaikki kyyhöttivät vielä säikkyinä pahvilaatikoissaan rautahäkeissään. Piki haukkui ja riuhtoi päästäkseen lähemmäksi esittelemään kummaa ilmestystä. Jännitys oli käsin kosketeltavaa. Piki tärisi kauttaaltaan. Häntä ja jalatkin tärisivät. Ei se ehtinyt välittää rapsutuksistakaan. Koko autotallin väki on ollut jänisviikosta ihmeissään, kun Piki on halunnut heti innokkaasti esitellä kaikille ihmistutuilleen uudet yhteisön jäsenet.

Seuraavana päivänä Piki oli edelleen talutushihnassa. Vieläkin se haukkui ja suuntasi heti kulkunsa häkkien luo. Nyt Pikiä piti tosissaan pitää talutushihnassa, sillä yksi poikajänis oli päässyt pakoon ja majaili läheisen auton alla. Jäniksen papanoita oli siis myös häkin ulkopuolella, koska karkulainen oli halunnut pysytellä toisten lähellä. Jäniksen ruokaa oli nyt hankittava häkkiin ja häkin ulkopuolelle. Siinä ihmeteltiin joukolla miten karkulainen saadaan häkkiin. Jostakin oli hankittu haavi apuvälineeksi.

Kolmantena päivänä tuli sitten sellaisia uutisia, että poikajänis oli kyllä saatu kerran kiinni, mutta jostain häkin reiästä se oli päässyt uudelleen karkuun. Piki oli nyt rauhoittuneempi eikä ollut enää hihnassakaan. Isännän mukaan jänikset ja Piki olivat jo kovasti nuuhkineet ja melkein pussailleet häkin aidan läpi toisiaan. Pääsin näkemään, että jänikset olivat kooltaan jo isohkoja, puolitoista kiloisia. Pikin isännällä on suuret suunnitelmat kasvattaa jäniksiä myöhemmin Sysmässä. Autotallipuheissa on nyt sääntö Pikin takia, että kaupungissa ja autotallissa olevia kutsutaan pupuiksi ja maalla, Sysmässä vapaana olevat, ovat jäniksiä. Pikillehän maalla olevat jänikset ovat saalistuksen kohteita.

Perjantaina Piki sai siis ydinluuta stressiviikkonsa kunniaksi. Rauha oli palautunut autotalliin ja Pikikin oli seesteisempi hyvin nukutun ja pitkän yöunen jälkeen. Tosin se vain nuuhkaisi ydinluita, koska puput kyllä vielä kaihersivat olemassaolollaan Pikin mieltä. Yksi pupu eleli vieläkin karkulaisena, mutta sen pyydystämiseen oli suunnitelmat jo valmiina.

Viikonlopun jälkeen selvisi, että kaikki puput olivat kuitenkin pysyneet häkeissään. Monta pupua kyyryssä vieri vieressä laskentahetkellä teki tepposensa ja laskentavirhe pääsi tapahtumaan. Eläinten laskeminen ei näköjään olekaan helppo tehtävä, ainakaan samanlaisten eläinten.

Jänisten määrä lisääntyi vielä parin viikon sisällä. Autotallin isäntä haki Kotkasta lisää kaksi valkoista jänistä. Toinen niistä oli raskaana oleva ja olikin paksumpi vartaloltaan. Niissä oli tietysti uudet ihmettelyt. Valkoisilla jäniksillä oli yhteinen oma häkki muutaman metrin päässä alkuperäisistä jäniksistä. Piki oli taas hurjana ja ehdottomasti oli mentävä yhdessä ihmettelemään uusia tulokkaita. Häkkiä kierrettiin ja Piki etsi paikkaa mistä pääsisi käpälöimään uusia tulokkaita. Vähitellen niihinkin sopeuduttiin ja pian tuli lähtö Sysmään, lopulliseen sijoituspaikkaan. Sysmässä odotti vanha navetta, jonne tyhjiin parsiin oli määrä sijoittaa kaikki jänikset häkkeihinsä.

Nyt huhtikuun lopussa jänikset ovat olleet jo jonkun aikaa maalla Sysmässä. Raskaana olevan pitäisi saada poikasensa vapun tienoilla. Isännän kertoman mukaan jäniksiä on lähdettävä aamulla ensimmäiseksi tarkistamaan Pikin johdolla. Piki kiertää häkit ympäri. Pikin suhtautuminen jäniksiin on toisaalta ollut ystävällismielistä pusuttelua häkin sisällä olevien kanssa, mutta samalla viekkaat ilmeet ovat kertoneet siitä, että jos puput olisivat vapaina, Piki kyllä näyttäisi saalistajan luonteensa. Siellä maalla pupuille on olemassa käyttösuunnitelma, mutta nyt vielä Piki voi esitellä eläinystäviään kävijöille ja käpälöidä häkin puolelle niin pitkälle kuin ulottaa. Puput ovat ainakin toistaiseksi isännän erityissuojelussa ja lapsukaisiakin on vielä luvassa.

Nyt puhutaan ryijyistä!

Ryijystä on tullut trendituote. Minulle ryijy on ollut trendituote nuoruudesta asti. Itse tekemäni ryijy on ollut seinälläni koko ajan. Toisessakin huoneessa seinää on komistanut peritty ryijy, joka on vuodelta 1950. Ryijy on englanniksi rug, mutta myös mattoa tai peittoa voi kutsua sanalla rug.

Suomen Käsityön Ystävien 130-juhlavuoden kunniaksi taiteilija Osmo Rauhala suunnitteli lehden mukaan ensimmäisen ryijytyönsä, Sananjalka-ryijyn. Käsillä tekeminen ja käsityöt ovat nyt muotia ja niin onkin hyvä.

Tein oman ryijyni teini-ikäisenä oppikoulujen kesäloman aikana. Ryijyn tekemisen organisoi äitini, jota parempaa arkielämän organisaattoria en ole tavannutkaan myöhemmin. Tuskin itse motivoiduin kovasti ryijyn tekemiseen, mutta koska äitini tilasi Käsityön Ystäviltä mallin ja tarvikkeet ja laittoi loimineen kaiken valmiiksi kangaspuihin, ei siinä muu auttanut. Niinpä hapsujen pujottelu kangaspuissa alkoi. Kuvion näkemiseksi ja seuraamiseksi kangaspuut asetettiin niin, että kesäinen päivänvalo lankesi hyvin työhön. Loppujen lopuksi hapsujen pujottelu ja solmiminen sujui aika vauhdikkaasti, ja mallin kuvio alkoi hahmottua. Ryijyn tekeminen lomatyönä oli melko hyvä idea äidiltäni eikä työhön kulunut ollenkaan koko kesää. Kertaakaan ei edes tullut mieleen keskeyttää homma.

Olen myöhemmin usein miettinyt, mikä tekemäni ryijyn nimi mahtoi ollakaan. Mallissa on ikään kuin lintuja puidena oksilla. Nyt kun ryijyistä on ollut juttuja lehdissä ja on ollut näyttelyitä,
olen yrittänyt nimetä omaani Kaukametsäksi, mutta eihän se sen niminen ole selvästikään. Nimi on todella kiusannut mieltäni monet vuodet, mutta kerrankin tapahtui muistissa ihme. Yhtäkkiä sieltä pulpahti nimi Laululehto. Ryntäsin heti googlaamaan onko sellaista ryijyä olemassa. Kylläpä on. Omalla ryijylläni on sama suunnittelija kuin Kaukametsälläkin ja ovat tyylillisesti samanlaisia. Oletan, että ko. ryijyt edustivat tuolloin uutta suuntausta ryijymaailmassa. On aika kummallista että suunnittelija on ollut mies, Aapo Härkönen. Alussa mainitsemani Osmo Rauhalan ryijyn ilmoitettiin maksavan valmiina 3200 euroa. En tiedä onko hinta korkea vai ei, mutta omaani en aio myydä.

Viikko sitten pyrähdin katsomaan Lasipalatsissa olevaa Yli Rajan-ryijynäyttelyä. Ryijyt olivat aika minimaalisia, jotkut lähes patalapun kokoisia. Käytetyt värit olivat kauniita ja samassa ryijyssä käytettiin vain yhden värin eri skaaloja. Näytteillä oli aivan eri tyylilajin ryijyjä kuin omani sekä muodoiltaan että malleiltaan.

Nyt omaa ryijyä muistellessa täytynee myös herätä sen huoltamiseen eli tuuletus saattaisi tehdä oikein hyvää sillekin.