Suomi mallimaa koulutuksessa

Vuoden lopulla on hehkutettu Suomen saamia erinomaisia tuloksia Pisa-tutkimuksessa, jälleen kerran. Tutkimuksia on tehty vuodesta 2000 lähtien yli viidessäkymmenessä maassa. Suomalaiset 15-vuotiaat koululaiset ovat pitäneet kärkisijaa joka vuosi. Tuloksia on mitattu mm. lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä. Tänä vuonna Suomi oli matematiikassa ykkönen ja lukutaidossa kakkonen Etelä-Korean jälkeen. Tarja Halonenkin taannoin kehotti Lähi-Idän maita parantamaan koulutusta, koulutusta ja koulutusta kansalaisten keskuudessa. Lisäksi koulutusta tulee antaa yhtä hyvin naisille kuin miehillekin, mikä alikehittyneissä maissa ei ole ollenkaan itsestäänselvyys. Saksassa Suomi on asetettu koulutuksen mallimaaksi.

Mikäpäs meidän nyt on ollessa, kun koulutusjärjestelmämme saa paljon kehuja. Espanjan Aurinkorannikolla suomalaisen koulun rehtori analysoi suomalaisten hyvää tulosta Pisa-tutkimuksessa opettajien hyvällä koulutustasolla. Opettajiltahan vaaditaan korkeakoulututkinto. Myös koulutuksen maksuttomuus on varmasti yksi tärkeä tekijä. Ulkomaalaiset vierailijat ovat myös kiittäneet monipuolista lukusuunnitelmaa, johon kuuluu myös liikuntaa, kotitaloutta ja musiikkia. Pisa-tutkimuksen tulokset ovatkin lisänneet vierailupyyntöjä suomalaisiin kouluihin.

Ihmettelen miten näitä tuloksia on voitu aikaansaada, koska julkisuudessa maalataan kuvaa kurinpidottomista luokista, oppilaiden ja opettajien väsymisestä yms. Ehkä oppilaiden pelko autoritaarisia opettajia kohtaan on kuitenkin väistynyt, ja vuorovaikutteisuus ja keskustelevuus ovat vakiintuneet koululuokissa. Ehkä myös oppilaan vastuunotto koulutehtävistä ja tiedon hakeminen laaja-alaisesti on lisääntynyt. Osaaminen on ilmeisesti monen asian summa.

Toisaalta asuinalueiden yhteisöllisyys on tärkeää tulevaisuudessa kouluelämän vaatimusten rinnalla. Minua kiinnostaa sellainen näkökulma, jossa lähikoulu hyödyntää esim. senioreiden osaamista ja kokemusta koulutyöskentelyssä. Lastentarhoissa on jo kokeiltu mallia, jossa eläkeläiset käyvät lukemassa esim. satuja lapsille. Haaveilen tässä joku päivä käyväni jollakin oppitunnilla lähikoulussa. Kouluhan on toivonut kaikille tutustumista kouluelämään esim. tulemalla oppitunneille. Täytynee ensin kysellä mille tunnille osallistuisin.

Elokuva: Äideistä parhain

Ennen joulua televisiossa näytettiin kauan toivomani elokuva: Äideistä parhain. Elokuva kertoi Ruotsiin lähetetystä sotalapsesta, Eerosta. Sinänsä elokuva oli kyllä ylimainostettu, mutta hyvä.
Tarina kertoi Heikki Hietamiehestä, joka romaanillaan on välittänyt omaa sotalapsikokemustaan.

Sotalapsia lähetettiin Ruotsiin talvi- ja jatkosodan aikaan yli 70000. Heistä 15000 jätti palaamatta Suomeen. Voidaan päätellä kumman maan äiti jäi parhaimmaksi. Elokuvan Eerolle paras äiti ei tainnut oikein selvitä ollenkaan, ja kysymys eli kipeänä läpi elokuvan. Oikeastaan vaikutti siltä, että Eero oli aina väärässä paikassa ja väärään aikaan. Suomen äiti lähetti hänet ruotsalaiselle äidille, joka aluksi vihasi häntä, koska tulija olikin poika eikä toivomansa tyttö. Kun sitten Ruotsin äiti rupesi kiintymään ja rakastamaan poikaa, oli suomalainen äiti vaatimassa Eeroa takaisin Suomeen.

Suomi on tehnyt sotalapsiasiassa suuren psykologisen virheen erottamalla lapset perheistään ja lähettämällä heidät kauas Ruotsiin. Ruotsalaiset ovat pyrkineet auttamaan suomalaisia heidän hädässään, ja Eeronkin uudet koulukaverit ja naapurit jakoivat elokuvan mukaan ystävällisyyttään. Mutta tuo tärkein, ruotsalaisen äidin kiintymys, antoi odottaa puhkeamistaan. Eero ja ruotsalainen isä opettelivat Skånen hanhien nimiä ruotsiksi ja Eero sai myös uudelta isältään pyörän. Mutta kirjeet Suomesta olivat tärkeimpiä ja odotetuimpia.

Klaus Härö on suomenruotsalainen elokuvaohjaaja. Hän on saanut elokuvastaan useita kansainvälisiä palkintoja, mutta ei sentään Oscaria, jota myös haettiin. Suomessa elokuvalle jaettiin v. 2006 kolme Jussi-patsasta, yksi ruotsalaiselle äidille Maria Lundqvistille.
Suomen sotahistoriaan kuuluvana Äideistä parhain -elokuva antoi uutta tärkeää tietoa sota-ajastamme. Koko sotalapsiasia kun on tainnut jäädä vain sydämien sopukoihin ja alkaa vasta nyt purkautua. Nyt odottelen vielä näkeväni televisiosta Klaus Härön aikaisemman ja ehkä mainostetummankin elokuvan, Näkymätön Elina.