Joulusta uuteen vuoteen

Joulu sujui rauhallisesti, ilman joulupaniikkia missään vaiheessa.

Pari viikkoa ennen joulua alkoi viimevuotisesta joulukukkapadasta pelastettu ja uudelleen istutettu joulukaktus tehdä kovasti punaisia silmuja. Ahaa, siis se todella on joulukaktus ja alkaa kukkia juuri jouluksi. Tämä ilahduttava yllätys mielessäni yritin käännellä ja väännellä sitä ikkunalaudalla edulliseen paikkaan, jotta se näyttäisi juuri jouluna parhaimmalta. Muistelin myös, ettei sitä saa kukkavaiheessa liikutella. Kaikki onnistui hyvin, ja vuoden vanha joulukaktukseni täytti tehtävänsä mitä parhaiten. Kyllä luonto osasi olla taas ihmeellinen, että kaktus tiesi tarkalleen milloin kuuluu kukkia, ja se myös teki niin.

Joulukortteilu sujui myös yllättävän sujuvasti. Yleensä kortit ja osoitteet parissakin luettelossa lojuvat pöydällä monta päivää. Nyt kirjoittamiseen meni vain pari iltahetkeä, ja niin oli punainen lähetyskuori valmiina lähetettäväksi muun joulupostin mukaan. Sitten vain odottelemaan itselle tulevia kortteja. Postin toimintaan tulee koko ajan muutoksia niin, että aina vähän mietin, ovatko osoitteiden mukaiset postitoimipaikat vielä olemassa. Toisaalta välillä kerrotaan, miten posti löytää perille joskus jopa ilman osoitetta, siis vain nimen perusteella. Kotiinpäin tulevaa postia tipahteli muutamana päivänä ja kortteja oli mukava lukea. Käsialasta jo tiesi keneltä kortti on.
Mukava yllätys oli saada joulukirje, joka kertoi sukulaisperheen vuoden tapahtumista. Myös sähköpostitse oli mukava saada tervehdyksiä, joissa oli kauniita joulun viestejä.

Joulusää oli kummallinen. Aattona piti levittää sateenvarjo pään päälle kirkkoon lähtiessä.
Vanha , 46 vuotta minua palvellut sateenvarjo, oli otettava mukaan, koska en ollut ehtinyt hankkia itselleni joululahjaa, jonka piti olla uusi sateenvarjo. No, hankittakoon se uusi sitten seuraavana vuonna. Joulusään kummallisuus jatkui vielä useita päiviä. Kolme eri myrskyjaksoa
koettiin etelässä, ja maaseudulla tuhot ovat mittavat. Ilmeisesti uuden vuoden yli mennään ennen kuin kaikissa kotitalouksissa on jälleen sähköä käytettäväksi. Erityisesti viime yönä myrsky pauhasi kerrostalomme kattoa vasten niin, että luulin jo melko uuden peltikaton pettävän. Edellinenhän rullautui juuri myrskyssä kadulle.

Pieni uutinen kertoi päivälehdessä miten helsinkiläisiä on nyt 595500. Ei siis tarvita kuin 4500, niin on täydet 600000. Kun Engel aikoinaan suunnitteli Helsingin rakennuksia, oli asukkaita vain 4000. Tuo 600000 ylittyykin sitten ensi vuonna, jos saadaan sama väkilukulisäys kuin tänä vuonna eli 6950 asukasta.

Huomenna, uudenvuodenaattona, on sitten Senaatintorilla Suurkirkon kupeessa hieman isommat uudenvuodenjuhlallisuudet kuin aikaisemmin. Kyseessä ovat maailman designpääkaupunkivuoden avajaiset. Kun kiertelin Senaatintorilla, päähuomioni keskittyi suureen Rubikin kuutioon. Orkesteri- ja esiintymislavaa pistettiin pystyyn kovalla tohinalla. Juhlakansaa tulee ympäröimään seinille heijastettavat valo- ja videoteokset. Kuvilla ylistetään Helsingin arkkitehtuuria. Ja mikä onkaan hienointa kuin katsella esim. Suurkirkon jyhkeitä muotoja, jotka nyt yritetään näyttää kolmiulotteisina kuvina.

Taistelevat metsot

Taistelevat metsot on aivan upea taulu. Päivälehti aloitti sarjan, jossa kuvataan kokonaisella sivulla sanoin ja kuvin Suomen taiteen ikoneita. Ensimmäisenä aloitettiin Taistelevat metsot- taululla.

Ko. taululla on minulle suuri merkitys. Lapsuus- ja nuoruusystäväni kotona oli mielestäni kyseinen taulu. Kun usein istuin ystäväni kotona, katselin vastapäisellä seinällä riippuvaa lintutaulua. Ystäväni isä, joka oli maalari, oli nähtävästi jäljentänyt Taistelevat metsot- taulun omalle seinälleen. Taululla on vieläkin minuun maaginen vaikutus. Kun katson lehden kuvaa siitä, tuntuu kuin seisoisin taulun esittämässä maisemassa, osana taulua. Metsäaukean alalaidassa, keskellä taulua, on maalattuna kahden metson pörhentely.

Taistelevat metsot maalattiin Haminalahdessa. Ferdinand von Wright (1822-1906) maalasi taulun vanhana, väsyneenä ja sairaana, sängystä käsin. Ferdinand oli viidestätoista von Wrightin lapsesta nuorin. Kahdesta muustakin veljestä tuli taiteilijoita. Koska perheen toimeentulo saatiin lähinnä luonnosta, veljeksistä tuli taitavia metsästäjiä. Aluksi isän ampumat linnut olivat poikien piirustusten malleina. Veljekset olivat osittain itseoppineita. Koska isä ei suostunut hankkimaan piirustusvälineitä, pojat tekivät ensimmäiset värinsä itse. Lintujen veri, mustikka, mansikka ja vadelma olivat hyviä värinlähteitä. Kuravesi ja kahvi antoivat hyvän ruskean värin, ja nuotiohiilestä sai oivan mustan värin.

Taistelevat metsot on eniten kopioitu suomalainen maalaus. Lintumaalareina von Wrightin veljekset ylsivät tunnetuimpien aikalaistensa tasolle koko maailmassa. Nyt Taistelevat metsot (1886) on nähtävänä Rovaniemen taidemuseossa.

En ole itse koskaan sattunut näkemään elävää metsoa, saati sitten metsoja soitimella. Televisiosta olen ainakin kerran katsellut aivan ihastuttavaa kuvaa vihaisesta metsosta, osittain pelottavaakin kuvaa. Siinä silloinen Korkeasaaren intendentti Ilkka Koivisto ja kuvaajansa sattuvat metson tuntumaan. Ei paljon puuttunut, etteikö Koivisto joutunut käsirysyyn metson kanssa. Metsolla oli useita yrityksiä päästä lähitaisteluun kilpailijaksi uskottelemansa Korkeasaaren intendentin kanssa. Monet väistöyritykset johtivat lopuksi taistelun raukeamiseen. Kotisohvalla oli helppo naureskella, miten raavas mies joutui turvaamaan itseänsä, mutta metso oli todella hurjistuneen näköinen. Niin myös Taistelevat metsot- taulussa kaksi urosta on vastakkain. Siivet ovat pystyssä tai lappeellaan, mutta pörhössä ja levitettyinä.
Taistelun kohde, naaras, seisoo metsän siimeksessä ja reunassa. Naaras enemmänkin sulautuu taustaan kuin tulee esille. Herra Metsot seisovat toisilleen julmistuneina keskellä taulua ja voisin kuvitella, että oikeanpuolimmainen tulee voittamaan taistelun.